Päivittäisen liiketoiminnan järjestämisen lisäksi pitää olla aikaa myös yrityksen kirjanpidon järjestämiseen. Tuntuuko tylsältä? Ei meistä!

Keitä palvelemme?

Me poikkeamme kilpailijoista vahvan kansainvälisten liikeyritysten kirjanpidon järjestämisen kokemuksella. Useat meidän asiakkaat ovat lähtöisin Suomesta, Ruotsista ja Baltian maista.

Meidän tiimillä on laajapohjainen kokemus eri toimialojen kirjanpidosta. Sen ansiosta pystymme näkemään sellaisia mahdollisuuksia, joita muuten ei ehkä huomata.

Miksi kannattaisi käyttää tilitoimiston apua?

Tästä saa selkeää säästöä. Pienen ja keskisuuren yrityksen on edullisempaa käyttää kirjanpitopalveluita sen sijaan, että palkkaisi oman kirjanpitäjän.

Pienemmät investoinnit

Ei uuden työpisteen perustamiseen liittyviä kuluja, ei tarvita toimitilaa, tietokonetta, kirjanpito-ohjelmaa ym. Säästät myös ohjelmiston päivityksistä ja työntekijän pätevyyttä parantavien koulutusten kuluissa.

Pienemmät kiinteät kustannukset

Meidän laskutus jää määrältään pienemmäksi kuin alan asiantuntijan kuukausittaiset palkka- ja muut kulut yritykselle.

Laajapohjaisempi palvelu

Meidän osaamisemme on usein laajempaa ja perusteellisempaa kuin pienyrityksen kirjanpitäjän tasolla. Pystymme useimmiten tarjoamaan neuvoja myös kirjanpitäjän pätevyyden ulkopuolelle jäävissä asioissa (mm. tytäryhtiön perustaminen, verotusasiat jne)


Miten valitset yritykselle kirjanpitopalvelun?

Yrityksesi työprosessi on ainutlaatuinen. Siksi on myös kirjanpidon järjestettävä ainutlaatuisella tavalla. Kun annat tämän tehtävän Aabergin hoidettavaksi, voit rauhallisin mielin keskittyä vain päivittäisten toimien hoitamiseen, sillä yrityksesi kirjanpito on hyvässä hoidossa. Meillä on pitkäaikaiset kokemukset kirjanpidosta kaikenlaisilla toimialoilla.

Selvitä ensin oman yrityksesi tarpeet ja valitse niiden tietojen pohjalta sopiva palvelu. Jos tarvitset apua tarpeiden selvittämisessä, ota yhteyttä ja me autamme.

Kaikki meidän palvelut ovat vakuutettuja. Jos syntyy häiriöitä, korvaamme aiheutetun vahingon.

Meidän palvelut jaetaan kahteen osaan:

Kuukausittainen vakiopalvelu

Jos yrityksesi on arvonlisäverovelvollinen, sinun pitää kuukausittain laatia liikevaihto-, sosiaaliturva- ja tuloveroilmoitukset.

Kirjanpidon toteuttamiseen on parasta käyttää meidän kuukausittaista kirjanpitopalvelua. Palvelu kattaa kaikki tarvittavat kirjanpitotoimet, joita yritys kuukausittain tarvitsee.

Palveluita voit lisätä tai poistaa milloin tahansa. Täydellisen luettelon palvelumme löydät sivun alareunassa.

Yksityiskohtainen hinnasto

Kertaluonteiset palvelut

Jos yrityksesi ei ole arvonlisävelvollinen, kuukausittaisten veroilmoitusten toimittaminen ei ole tarpeen. Jokaisen tilikauden päädyttyä tulee kuitenkin toimittaa tilinpäätös ja siinä me voimme auttaa.

Jos kuukausittaiset vakiopalvelut eivät riitä tai et tarvitse niitä lainkaan, valitse sopiva meidän erilaisten lisäpalveluiden joukosta. Palveluiden hinta tarkoittaa kertaluonteista palvelua ja lasketaan mukaan vain, jos palvelua on käytetty.

Yksityiskohtainen hinnasto


Mitä se minulle maksaa?

Suurin osa yrityksiä valitsee kuukausittaisen kirjanpitopalvelun, joka vastaa yrityksen tarpeita. Siihen voidaan tarpeen tulla lisätä yksittäisiä kertaluonteisia palveluita, mm. tilinpäätöksen laatimisen tms.

Palvelun lopullinen hinta riippuu toimeksiannon laajuudesta, sen laskemme tositteiden ja yrityksen palveluksessa olevan henkilöstömäärän mukaan. Lisäpalveluiden hintatietojen saamiseen ota yhteyttä.


Meidän lisäpalvelut

Tarjoamme lisäpalveluina kaikkia toimia, joita yritys saattaa kirjanpidossa tarvita. Lisäpalveluista laskutetaan kertaluonteisesti erikseen. Tarkkojen hintatietojen saamiseen ota yhteyttä.

Palvelut:

  • Varastolaskenta – järjestämme varastoon saapuvien ja sieltä lähtevien tuotteiden kirjanpidon
  • Henkilöstöasiat – kaikki henkilöstöön liittyvät toimet.
  • Palkkalaskenta – autamme järjestämään yrityksen työntekijöiden työsopimusten laatimisen, työolosuhteiden muuttumiseen ja työsopimuksen purkamiseen liittyvät toimet.
  • Käyttöpääoman kirjanpito.
  • Maksumääräykset
  • Laskujen laatiminen
  • Työntekijöiden lähetysraporttien laatiminen
  • Veroilmoitusten laatiminen ja toimittaminen (alv, tulovero)
  • Muut raportit viroksi (tilastokeskukselle tms.)
  • Kirjanpitäjän tuntityö
  • Kirjanpitäjän tuntipalkkio asiakaskohteessa
  • Edustaminen asioinnissa eri virastojen kanssa
  • Juristin palvelut
  • Verotusasiantuntijan konsultaatiot
  • Tilinpäätökset
  • Vuosikertomukset
  • Kansioiden arkistointi
  • Sihteeripalvelu (virallisen osoitteen palvelu)

Palveluiden tilaamiseen on täytettävä alla oleva yhteydenottolomake:


    [recaptcha id:recaptcha theme:dark size:compact]